Saatat tuhota innostuksen

Istahdin junan ensimmäiseen vaunuun. Hetken matkaa taitettuani minua vastapäähän istui äiti ja innokas juuri puhumaan oppinut lippalakkipäinen poika. Poika ei tietenkään pysynyt hetkeäkään paikallaan, koska löysi ympäriltään jatkuvasti uusia ja mielenkiintoisia asioita. Äiti yritti rauhoitella ja pitää poikaa paikallaan, mutta tuloksetta. Maisemat vaihtuivat ja juna saapui sillalle, josta avautui avarat maisemat hienosti järvelle. Poika pomppasi pystyyn ja huudahti kovaan ääneen. Äiti katso, tuolla on kaloja. Olisipa meillä jokaisella samanlainen näkökyky, kuin tuolla pienellä pojalla. Minä näin harmaan ja sateisen suomalaisen maiseman, mutta poika näki aurinkoisen järven täynnä pomppivia ja nauravia kaloja! Tarina ei päättynyt kuitenkaan tähän, vaan äiti toimi mestarimaisesti ja vei tilanteen aivan uudelle tasolle. Hän vastasi pojalleen erittäin innostuneesti; ”Niinpä onkin, siellähän on paljon kaloja, minkälaisia kaloja siellä onkaan? Poika työnsi päätään lähemmäs ikkunaa ja alkoi kertoa vieläkin innokkaammin minkälaisia kaloja hän näkee.

Innostuminen on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joka meihin ollaan luotu. Saamme hetkellisessä tilanteessa omat silmämme näkemään asiat entistä syvemmin ja positiivisemmin. Innostus on voima, joka saa meidät juoksemaan kovemmin ja uskomaan asioihin, joihin emme ennen uskoneet. Huomaan kuitenkin aivan liian usein tilanteita ja ympäristöjä, jossa tämän tärkeän ominaisuuden potentiaali ollaan ajettu asemaan, jossa sitä on lähes mahdotonta käyttää. Rajoittamalla muiden ajattelua voimme tuhota jotain paljon suurempaa. Tarinan tapauksessa äiti ei lannistanut pojan innostusta, vaan kannusti poikaa ja osoitti, että se on sallittua ja suotavaa.

Pysähdyin itse miettimään omaa tekemistäni. Mietin tilanteita, jotka olivat päättyneet siihen, että minä omaa väsymystäni tai kiireyttäni olin tukahduttanut ja sammuttanut toisen innostuksen. Tilanne tuntui sillä hetkellä turhalta ja vastasin toisen ehdotukseen jyrkästi. Nyt tarkemmin mietittynä tiedän, että saatoin tuhota jotain, mikä oli erittäin arvokasta ja merkityksellistä. Samalla toimin täysin päinvastaisesti, mikä on omassa tekemisessäni kaikista tärkeintä. On hyvä muistaa, että Innostuksen luominen on vaikeaa, mutta sen menettäminen on yllättävänkin helppoa!

Kipeä suhtautuminen vaikuttaa tekemiseen
Päädyin pohdiskellessani ajatukseen, jossa löysin innostuksen tuhoamiseen kaksi merkittävää tulokulmaa. Innostuksen voi tuhota hetkessä, osoittamalla välinpitämättömyyttä toista kohtaan. Se tapahtuu helposti omalla toiminnalla ja asenteella, kun emme halua ottaa ulkopuolisia ja uusia mielipiteitä vastaan. Saatamme myös kuitenkin tuhota innostuksen omalla käyttäytymisellämme, jo ennen kuin se on edes ehtinyt syntyä.

Olemme monesti tiedostamattomasti muokanneet omaa suhtautumistamme tiettyjä asioita kohtaan. Aistimme ympärillämme paljon vieraita tunteita, jotka olemme itse kokeneet negatiivisena tai tuntemattomina. Ihmismieli on välillä arvaamaton, ja alkaa automaattisesti välittämään omia mielipiteitämme tyypillisesti ympäristöömme, jossa vaikutamme. Tiiviissä yhteisöissä tämä on vaarallista, koska oma kokemus pohjautuu aina henkilökohtaiseen ajatusmalliin. Emme voi tietää minkälaisena toinen osapuoli kokee oman kipeän suhtautumisemme, tai saati minkälaisiin päätöksiin ja valintoihin se lopulta voi johtaa.

Näissä tilanteissa oma kokemuspolkumme on ollut täysin erilainen ja saatamme aiheuttaa jotain, joka ei lähtökohtaisesti ollut pyrkimyksenämme. Tällaisia seuraussuhteita ovat tyypillisesti motivaation ja asenteen tukahduttaminen erilaisiin pelkoihin. Sammutamme siis ympäriltämme tiedostamattomasti meille tärkeitä resursseja. Haluamme tietenkin ihmisenä monesti monistaa tärkeitä ja henkilökohtaisia arvojamme, ja tuoda niitä kolhineet tekijät raadollisesti ympäristömme tietoisuuteen. Tämä saattaa kuitenkin johtaa siihen, että omat harkitsemattomat vaikuttimet kääntyvätkin itseämme vastaan. Tällöin omalla käytöksellämme vaikutamme toisessa aivan eri asiaan, mistä kokemus oli lähtenyt alun perin liikkeelle.

Olemme nähneet jokainen myös monia tilanteita, jossa oma kielteinen suhtautuminen on muuttunut menestyksesi ja mestaritaidoksi. Negatiivisuuteen liittyy paljon tunnetta ja voimaa.  Tunne ohjaa oppimista, joka puolestaan on menestyksemme tärkein lähde. Mitkä olisivat seuraukset, jos alkaisimme käyttää aikaa myös niihin asioihin, joita kohtaa meillä on kielteinen ja kipeä suhtautuminen? Ei tuhota innostusta, vaan innostutaan jatkossa asioista, joista emme ennen innostuneet. Tällä asenteella pääsemme varmasti pitkälle. Mitä olisikaan tapahtunut, jos äiti olisi tukahduttanut poikansa liekehtivän mielikuvituksen? Tai mitä jos äiti olisi kieltänyt ja torjunut innostumisen tunteet jo pienestä pitäen. En tiedä, mutta tuloksen saatamme jokainen arvata. Minulta olisi ainakin jäänyt yksi iloinen hymy hymyilemättä!