Minä en riitä!

Riittämättömyyden tunne, pahin vihollisesi.

On niitä päiviä, kun näkee ympärillä vain erilaisia menestystarinoita. Onnistuneita ihmisiä ja uskomattomia suorituksia. Niitä hetkiä, kun tuntuu, ettei itse riitä mihinkään. Mielen valtaa ajatukset siitä, että pohtivatko muut, ettei minun tekeminen ole tarpeeksi. Vai pystynkö suoriutumaan siitä, mitä minulta odotetaan?

Niin monesti yritämme paljon, mutta siitä huomataan vain vähän. Lopulta jos jotain saavuttaa, niin ollaan heti vaatimassa lisää. Eikö se riittänytkään mitä juuri tein?

Kaikki eivät halua kaikkea tai ihaile samoja esikuvia, mutta kyllä meistä jokainen tarvitsee tunteen onnistumisesta. On tärkeä muistaa, että monesti muut odottavat meiltä vain sitä, mitä me itse olemme.

On tärkeä muistaa, että monesti muut odottavat meiltä vain sitä, mitä me itse olemme.

On paljon tilanteita, jolloin ympäristön on syytä katsoa peiliin ja miettiä minkälaisia tunteita lähipiirissä omalla toiminnallaan synnyttää. Yhä useammin kuitenkin huomaamme olevamme itse se, joka pitää meitä riittämättöminä. Riittämättömyyden tunne ei ole merkki siitä, ettet voisi kasvaa, vaan päinvastoin merkki siitä, että olet juuri nyt sellaisella vyöhykkeellä, jossa voit kehittyä.

On tärkeä opetella selviytymään myös riittämättömyyden tunteen keskellä. Jos opit olemaan tyytyväinen nyt siihen mitä sinulla on. Olet myös tyytyväinen siihen mitä sinulla tulee olemaan, tai ehkä jopa vieläkin vähän enemmän.

Yhä useammin kuitenkin huomaamme olevamme itse se, joka pitää meitä riittämättöminä.

Nämä heikot hetket eivät tee meistä koskaan riittämättömiä. On sanomattakin selvää, että joskus jokaisella on kausia, jolloin ei vain mene niin lujaa. Vaikka haasteita kehotetaan pitämään positiivisina, on niitäkin joskus yksinkertaisesti liikaa. Jos ihminen tuntee riittämättömyyden tunnetta, voi moni asia tuntua turhalta. Silloin on kuitenkin aika ja lupa pysähtyä korjaamaan kurssia.

Jos huomaat pysähtyväsi usein miettimään ja murehtimaan riittämättömyyden tunnetta. Pysähdy nyt uudelleen ja tarkastele omaa suhtautumistasi seuraaviin asioihin.

Olet hukannut päämäärän ja tavoitteen tulevasta. Kirkas tavoite, oikea mielentila. Ne ovat useasti tekemisen keskiössä. Sinun ei tarvitse tietää kaikkea ja osata ennustaa tulevaisuuttasi. Mutta on hyvä hahmottaa suunta, jota kohti haluat päivittäin kulkea. Tai mikä on se suunta, johon nykyiset valintasi ja päätöksesi ehkä jopa huomaamattaan sinua johdattaa. Päämäärän ei tarvitse olla kaukana, mutta monesti se pitää määrittää itse. Sitä harvoin kukaan tekee puolestasi. Se mitä me seuraamme, alkaa lopulta seuraamaan meitä

Se mitä me seuraamme, alkaa lopulta seuraamaan meitä

Olet sokaistunut tuloksiin
Sinä voit hävitä tai voittaa pelin, vaikka tulokset näyttäisivät aivan päinvastoin. Älä rakenna mitään vain yleisten tulosten mukaan. Tuloksia ei tule unohtaa, mutta ne eivät ole aina kaikki kaikessa. Menestys ei ole aina lopputuloksesta kiinni. Menestystä on se, että annoit kaikkesi. Lopputulos ei myöskään ole aina pelkästään meistä kiinni, joskus vain vastustaja voi olla parempi.

Menestys ei ole aina lopputuloksesta kiinni. Menestystä on se, että annoit kaikkesi.

Et uskalla pelata rohkeasti ja vapaasti.
Kun haluat kasvaa ja kehittyä, on tärkeää tuntea olevansa vapaa. Jos olet sidoksissa muiden tekemisessä ja tunnet että sinut on laitettu laatikkoon, et ehkä uskalla, tai et vain pääse tekemään niitä asioita joissa olet vahvimmillasi. Minulle on aina opetettu, että joskus pitää myös pyytää mieluummin anteeksi, kuin lupa ja raivata itse tietä eteenpäin.

Kasvamisessa ei ole kuitenkaan kysymys pelkästään siitä, että meistä tulisi parempia. Kysymys on pikemminkin siitä, että löydämme ja alamme käyttämään omaa potentiaalimme täysin hyväksi. Potentiaalia on jonkin sellaisen näkemistä, mihin emme itse meissä edes uskoisi. Älä pelaa kuitenkaan vain yhdellä kentällä. Muista että sinulla on neljä kentällistä vahvuuksia käytössäsi. Tunnista kentälliset ja muista peluuttaa niitä kaikkia.

Sinulla on kipeä suhtautuminen liian moneen asiaan.
Me vertaamme liian usein meidän omaa menestystä meidän ympärillä oleviin ihmisiin. Älä vertaa itseäsi muihin, vaan vertaa itseesi. Silloin kun tuntuu että et riitä, tarkastele sinun omia ja muiden odotuksia. Ovatko ne realistisia ja oikeassa suhteessa? Et voi olla hyvä kaikessa, mutta voit panostaa niihin muutamiin asioihin joissa olet ehkä keskivertoa parempi. Ole valmis nöyrtymään ja myönnä olevasi keskeneräinen. Ole valmis pyytämään apua, tarvitset sitä.

Silloin kun tuntuu että et riitä, tarkastele sinun omia ja muiden odotuksia. Ovatko ne realistisia ja oikeassa suhteessa?

Et ole sitoutunut. Niin paljon, kun annat, niin paljon saat. Monesti sitoutuminen näkyy toiminnassasi yksinkertaisesti niin, että teet asioita. Aseta tavoitteet korkealle, mutta älä nosta kynnystä liian suureksi. Joskus sitoutumistasi voi heikentää se, että yrität suorittaa liian montaa asiaa samanaikaisesti. Keskity vain muutamiin asioihin. Monien asioiden samanaikainen suorittaminen on suuri riski ja vaara.

Sinulta puuttuu talli ja tallikaverit. Yksin kasvaminen ei ole koskaan helppoa, se vaatii useasti vierelleen joukon muita ihmisiä. Ihmisiä joiden tekemisestä voi oppia ja ottaa esimerkkiä. Kasvaminen ja tunne siitä että olet riittävä, lähtee usein ympärillä olevista ihmisistä. Ole rohkea ja hanki itsesi ympärille sellaisissa ihmisiä joiden kanssa saat kasvaa ja kehittyä.

Kasvaminen on myös sitä, että pääset kasvattamaan muita niillä taidoilla, joita olet itse aikaisemmin saanut jo oppia. On hyvä tunnistaa ja erottaa riittämättömyyden tunne yksinäisyydestä. Kaikkea et voi tehdä yksin, eikä kaikesta selviä yksin, mutta yhdessä muiden ihmisten kanssa voit selvitä myös pelottavien haasteiden läpi. Yhdessä saavutetut unelmat tuntuvat aina paremmalta ja joskus esteet ylitetään käyttämällä apuna toisten työtä.

Muista, että niin useasti tarinan opetus tulee vasta sen lopussa.

One Comment Lisää omasi

  1. Päivitysilmoitus: Kasvukipuja – LITMALA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s