Oletko ikinä miettinyt, että miten eri ennakkoluulot hallitsevat sinua ja rajoittavat ajatteluasi. Lajittelemme mielessämme monesti asiat kahteen eri lokeroon. Hyvät asiat, ja ei niin mukavat asiat. Jälkimmäiseen lokeron asioita vältellään, eikä niitä välttämättä tulla koskaan kohtaamaan. Joskus ennakkoluulot kiteytyvät myös ihmisiin tai ihmisten erilaisuuteen. Itse sain tästä eräänä päivänä aika oivan muistutuksen, joka varmaan kulkee mukana vuosikymmenet.

Eräänä aamulla taisin nousta sillä kuuluisalla väärällä jalalla. Heti aamusta tuntui siltä, että mikään ei oikein sujunut. Kahvit kaatuivat pöydälle ja toinen kengistä oli hukkunut. Tuntui siltä, kun hermoni olisivat kävelleet nuoralla, ja raivokohtaus saattaisi tapahtua hetkenä minä hyvänsä.

Varasin itselleni lipun junaan ja valitsin verkkopalvelusta vastakkaiset paikat junan viimeisestä vaunusta. Kokemuksesta tiesin, että yhden paikan ostettuani, kukaan muu ei halua ostaa lippuja viereisille paikoille. Aamujuna ei onneksi ollut kovin täynnä ja elin pitkää siinä toivossa, ettei kukaan muu ei tulisi viereeni istumaan.

Istahdin lipun osittamalle paikalleni ja iloitsin hetken siitä, että vieressäni ei tosiaan ollut ketään muita. Yhtä äkkiä kuulin takaantani epätavallisen kovaa ja erikoista meteliä. Kohteen kävellessä lähemmäs tajusin mistä oli kysymys. Kaksi kehitysvammaista poikaa astuivat samaan junaan kanssani. Pojilla riitti energiaa ja mikään ei heitä pidätellyt. Tässä kohtaa kylmä hiki alkoi virrata ja mietin mielessäni, että ei kai nuo pojat meinaa istua viereeni. Minuutin kuluttua tilanne oli se, että toinen pojista istui vastapäätäni ja toinen vieressäni. Olin kiikissä.

Tilanne eskaloitui aika nopeasti pelkojeni mukaiseksi. Yritin piiloutua lempijoukkueeni kaulahuiviin ja vaimentaa ulkopuolisen metelin nappikuulokkeillani. Kohta toinen pojista olikin napannut jo toisen kuulokkeista ja arvioi nyt kyseenalaistavasti musiikkimakuani. Toinen pojista pitää puolestaan huolen siitä, että seuraavalla kerralla tiedän minkä kahden jääkiekkojoukkueen fanikaulahuivit ovat sallittuja ja mitkä eivät.

Noilla pojilla ei kauheasti ollut minkäänlaista filtteriä, ja asiat sanottiin juuri niinkuin ne oli. Keskustelu ei myöskään ollut vain meidän kolmen välistä. Kova äänenpaino ja meteli piti kyllä koko junavaunun valppaana. He seurasivat tilannetta. Tunsin oloni jotenkin häpeälliseksi. Ihan kuin kaikki muut matkustajat olisivat katsoneet minua säälien tai syyttävästi.

Yhteistä matkaa oli kuitenkin vielä lähes tunti edessä. Minulla ei ollut kauheasti muita vaihtoehtoja, kun alkaa pikkuhiljaa ottaa kontaktia poikiin ja pitää tilanne edes jollain tavalla hallinnassa. Lähdimme puhumaan jääkiekosta. Toinen kavereista luetteli kaikki Suomen parhaat kiekkoilijat ja ne papparaiset, jotka olivat kuulemma lopettanut uransa liian aikaisin. Selänne ja Koivu olisi kuulemma ollut vielä hyvässä pelikunnossa monta vuotta. Opettaja haukuttiin munapääksi ja kotitehtävien tolkutonta määrää ihmeteltiin yhdessä. Pojat myös suosittelivat että muuttaisin äkkiä pois Helsingistä. Se on kuulemma Suomen surkein kaupunki, jossa asuu vain hippejä.

Lähes huomaamatta ilmapiiri koko junavaunussa oli muuttunut. Ihmiset syyttävät katseet olivat muuttuneet kunnian osoitukseksi ja tuntui kuin he olisivat nauraneet ja hymyilleet mukana. Pojat jäivät yhtä pysäkkiä ennen minua pois. Heitimme lähtiessä ylävitoset ja sovittiin että morotellaan jatkossakin.

Asemalaituria kävellessä kohti asemarakennusta totesin itsekseni, että tuo taisi olla yksi elämäni parhaista junamatkoista. Se opetti minulle paljon. Kunnioituksesta, ennakkoluuloista ja arvostuksesta.

Onko sinulla ennakkoluuloja jotain ihmisiä kohtaan? Mitä jos hyppäisit heidän tarinaan edes hetkeksi ja katsoisit mitä heillä on sinulle kerrottavaa?