Älä hävitä työn merkitystä

Johda työlle merkitys

Työn ja oppimisen merkitys ovat nousseet tänä päivänä keskeiseksi kysymykseksi meidän jokaisen arkipäivissä. Kaipaamme yhä useammin tekemiselle jonkin merkityksen ja vastauksen miksi tätä teemme. Maailma on muuttunut, eikä raha ole välttämättä enää ainut merkitystä tuova elementti.

Hyvä johtaja ja hyvät johtamisen käytännöt rakentavat merkitystä kaiken tekemisen keskelle. Merkityksen vaikuttavuuden pitäisi olla jopa niin iso, että se heijastuu työntekijöiden kautta aina asiakkaisiin asti. Vaarallisinta on, jos asiat menettää merkityksen tai sen tärkeys unohdetaan. Merkityksellisyys häviää kuin asia tehdään vain itse asian takia.

Digitalisaatio ja muut aikakauden trendit on muokannut työelämää paljon. Suurin muutos on ollut se, ettei johtaja tai esimies ole enää välttämättä työn paras osaaja ja asiantuntija. Asiantuntija on nykyisin se, joka sitä työtä tekee. Jos johtaja ei kuuntele työn parasta asiantuntijaa, niin hän on todella huonossa ja heikossa asemassa. Jos johtaja vain luettelee hänen mielestään oikeita asioita, hän unohtaa kuunnella ja katsoa tiimiä. Uskon että esimies ja johtaja on silloin parhaimmillaan, kun hän kehittyy itse jatkuvasti tiiminsä kanssa.

 

”Merkityksellisyys häviää kuin asia tehdään vain itse asian takia.”

Merkityksen voima



Merkitys ei ole mikään ane tai valheellinen houkutin. Se on päinvastoin rehellisyyttä ja avoimuutta sitä kohtaa miksi heräämme ja lähdemme aamuisin liikkeelle. Merkityksen voima on suuri, ja se saa meidät joskus tekemään asioita, joita emme muuten ehkä tekisi.

Tänä päivänä työelämän merkitystä tuovat etenkin yhteenkuuluvuus, aikaan saamisen tunne ja mahdollisuus vaikuttaa erilaisiin asioihin. Näiden merkitys on suoraan liitännäinen työyhteisön tiimihenkeen ja asenteeseen ja siihen kuinka paljon töitä saame aikaiseksi. Vaikuttamisen merkitys on koodattu meidän jokaisen perustekemiseen. Jos asioita suunnitellaan yhdessä ja jokainen yksilö kokee pääsevänsä vaikuttamaan niihin, on sitoutumisen taso aivan erilainen kuin se, että vastaukset valuvat ylhäältä päin. Hyvä johtamisen pelisääntö onkin; ei kertomalla, vaan kysymällä.

”Jos asioita suunnitellaan yhdessä ja jokainen yksilö kokee pääsevänsä vaikuttamaan niihin, on sitoutumisen taso aivan erilainen kuin se, että vastaukset valuvat ylhäältä päin.”

Kun tilanteet muuttuvat epäonnistumisen tai onnistumisen johdosta, saatamme johtajina unohtaa tekemisen taustalla olevan merkityksen. Kun me unohdamme merkityksen, ilmiö tarttuu lopulta myös työntekijään. Jos työntekijä alkaa menettämään ja unohtamaan työnsä merkitystä hänen käyttäytymisensä saattaa muuttua hyökkääväksi, puolustautuvaksi tai jopa lamaantuvaksi.

 

Pelillistäminen on yksi tämän päivän kasvavista työelämän trendeistä. Se ei tarkoita mitään mobiilipeliä vaan sitä kuinka voisimme paketoida työn, merkityksen, oppimisen ja huvin samaan pakettiin. Olemme tottuneet tekemään ennen näitä erikseen, mutta mitä jos voisimme jatkossa tehdä näitä yhdessä? Kirjoitan lisää työelämän pelillistä elementeistä seuraavassa tekstissä

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s