Saako oppiminen aina aikaan onnistumisen?

Ei saa, mutta epäonnistuminen saa aikaan aina oppimisen. Epäonnistumisen hyväksyminen ja sen johtaminen on yksi keskeinen osa kasvavaa ja kehittyvää työyhteisöä. Yksi työelämän tärkeä taito on oppia kuuntelemaan toisilta ja oppimaan epäonnistujilta.

Tiedämme kaikki elämästä tutun tunteen ja tilanteen, kun erittäin hyvin olevat asiat muuttuvat hetkessä painajaiseksi jonkin teon tai tapahtuman seurauksena. Joskus sama tilanne toistuu myös työpaikoilla epäonnistumisen seurauksena. Häpeä, pelko ja ahdistus valtaavat työntekijän esimiehen edessä. Usein tämän kaltaiset tilanteet osataan käsitellä perheessä, parisuhteessa tai ystäväpiirin kesken, mutta työpaikalla tilanne voi jäädä käsittelemättä.

Mielestäni tulevaisuuden johtajan tärkeimpiä tehtäviä onkin pystyä luomaan ympäristö, jossa työntekijät voivat epäonnistua ja kasvaa turvallisessa ympäristössä. Meidän pitäisi oppia ajattelemaan, että epäonnistuminen on osa oppimista. Jos emme anna tähän tilaa, niin työntekijä vetäytyy ja lamaantuu. Epäonnistuminen on itse asiassa ainut tapa oppia. Onnistuessaan ihminen ei välttämättä opi mitään uutta, vaan suorittaa ja toistaa jo aikaisemmin opittua tapaa tai taitoa.

”Epäonnistuminen on itse asiassa ainut tapa oppia. Onnistuessaan ihminen ei välttämättä opi mitään uutta, vaan suorittaa ja toistaa jo aikaisemmin opittua tapaa tai taitoa.”

Tämän päivän työelämässä lähdetään aivan liian usein heikkouksien kautta liikkeelle. Tilanteisiin etsitään syyllistä ja heikkouksia korostetaan. Nämä lähtökohdat johtavat monesti yhä useammin itse epäonnistumiseen ja jopa erilaisiin epäonnistumisen kierteisiin, joiden pysäyttäminen on vaikeaa.

Epäonnistumista ei saa pelätä


On sanomattakin selvää, että on parempia ja huonompia paikkoja epäonnistua. Mutta jos kysymyksen kääntää toisinpäin, niin voisin kysyä onko teidän työyhteisössänne mitään paikkaa jossa saa epäonnistua ja oppia?

Emme myöskään saa alkaa pelkäämään epäonnistumista, koska tällöin asetamme rimamme liian alas ja alisuoritamme tasollamme. Alamme tekemään vain varmoja perussuorituksia, jossa tiedämme onnistuvamme. Jos työyhteisö ei kannusta epäonnistumiseen työntekijät eivät koskaan uskalla yrittää eivätkä he koskaan opi uusia taitoja. Pahimmassa tapauksessa ihminen menee harjoittelemaan johonkin muualle.

”Jos työyhteisö ei kannusta epäonnistumiseen työntekijät eivät koskaan uskalla yrittää eivätkä he koskaan opi uusia taitoja.”

Lapset ovat yksi parhaista oppimisen esimerkeistä. Me aikuiset olemme todella taitavia korostamaan ja kehittämään heikkouksiamme. Tiedämme missä olemme huonoja ja mitä meidän pitäisi opetella. Lapset puolestaan osaavat jättää heikkoudet taka-alalle. He leikkivät niitä leikkejä mitä osaavat ja tykkäävät pelata etenkin niitä pelejä, jossa ovat hyviä.


Epäonnistuminen on yksi oppimisen muoto. Jos oppimisesta oppii nauttimaan, niin sehän tarttuu lopulta myös muihin. Jolloin oppiminen alkaa jo itsessään viedään koko ajan eteenpäin. Kirjoitin lisää pelillisyydestä toisessa tekstissäni, joka käsitteli pelien ja niiden parhaita elementtejä. Voit lukea tekstin täältä